keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kolmivuotisen kasvatuksen taival.

Eilen tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun ensimmäinen syrkkipoikue näki päivänvalon. Kolme vuotta on lyhyt aika - mutta kolmessa vuodessa ehtii oppia kaikenlaista. Näihin vuosiin on mahtunut äärettömän paljon ihania asioita, kuten muihin kasvattajiin tutustumista myös hamsteripiirien ulkopuolella, olen tavannut mukavia persoonia, joiden kanssa jaksaa jutella aina vain, sitäkin enemmän toinen toistaan upeita hamstereita, ihania poikasia, hieman jalostustyön tulostakin. Näyttelyitäkin on tullut kierrettyä ahkerasti, ja jonkinverran jopa menestystäkin on tullut.

Alkukiitokset kuuluu ehdottomasti veljentytölleni Heidille, jolta hankin ensimmäisen syyrialaiseni, lk normaali umborouksen Manson Sweet Toothin sekä Laura Kokkoselle, jolta hankin upean lyhytkarvaisen hopeanharmaan uroksen, Alfonsin. Alfons elää vielä vahvana linjoissa, vaikka onkin jo fyysisesti paremmilla hamstrausmailla.

Alfonsin viimeinen päivä.
Alfons, tutuille oli Atte periytti aika paljon hyviä ominaisuuksia, jotka ovat tulleet sukupolvien ajan linjassa mukana. Ainoana miinuksena Atte periytti takapainoisuutta, joka  verottaa varsinkin uroksien pisteitä ulkomuotoluokassa, sillä vyötärön ei sallita erottuvan. Mutta olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, hamsulaan on tulossa Alfonsin linjasta jälkikasvua Wonderland's Kurt Cobainille**, joka on ehtinyt kerätä kaksi sertiä vuoden aikana ja tällähetkellä myös Wonderland's Inkan, joka on tämäkin Alfonsin sukua, pitäisi olla tiineenä tanskantuonti Malthens Wisconsinista. Olen aika toiveikas tällähetkellä, koko ajan kovalla työllä parempaan suuntaan.

Täytyy myöntää, että kolmeen vuoteen on mahtunut yllättävän paljon vastoinkäymisiäkin, ja ne verottivat minua niin rankasti, että pidin kesän vapaata poikasista ja keräilin hiljalleen uusia jalostuseläimiä linjaan. Toivon nyt vain, että minun tuurillani tähän linjaan ei ilmaantuisi mitään sellaista, minkä takia linja pitäisi katkaista.

Kolme vuotta on todellakin lyhyt aika, kun miettii. Mutta olen kyllä oppinut hurjasti ja motivaatio on säilynyt suht.hyvin tähän päivään mennessä, tietenkin vastoinkäymiset verottavat motivaatiota, mutta muuten täysillä eteenpäin! :)

Erityiskiitokset nykypäivään täytyy kyllä myöntää kaikille ihanille ystäville, joihin olen hamsteripiirien kautta tutustunut; Ely,Sarita,Tiia,Emma,Satu,Marjut ja monet muut! :) Unohtamatta tietenkään meidän nuorisoa, jota onkin ihanan kirjava jengi meitä vanhuksia piristämässä, että terkut vaan Sera,Janetta,Sara,Saskia ja muut! :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)