maanantai 5. marraskuuta 2012

Omia ajatuksia äärimielipiteistä osa 1

Aina säännöllisin väliajoin törmää tiettyihin asioihin hamsteri ihmisten keskuudessa, joissa mielipiteet jakautuvat äärilaitoihin, ajattelin alkaa kirjoittamaan pientä sarjaa omista ajatuksistani näiden asioiden tiimoilta.

Ajattelin aloittaa yhdestä kiistellyimmistä tarvikkeista hamstereilla: Juoksupallo.

Ennen olin ehdottomasti sitämieltä, että juoksupallo on silkkaa eläimen ahdistamista pieneen tilaan, se on kaikinpuolin vaarallinen ja inhottava kapistus.

Kuitenkin, jossainvaiheessa hamsteriharrastusta lopetin elämästä muiden mielipiteiden mukaan, ja lopetin ennakkoluulojen asetuksen ennen omaa kokemusta tai hyviä perusteluja.

Juoksupallosta ollaan montaa mieltä; se aiheuttaa hamsterille klaustrofobisia tuntemuksia, se on vaarallinen, hamsteri voi kuolla törmätessään seinään, hamsteri ei nää pallon läpi ja paljon muuta.

Ely on heittänyt ilmoille oikein mainion vertauskuvan koskien juurikin hamsterin pitämistä pienissä tiloissa: kuljetusboksit.

Hamsterit kulkevat näyttelyissä pienissä kuljetusbokseissa, ihmisten kantaessa kuljetusbokseja, tulee aika varmasti paljon enemmän liikettä ja heilutusta, kuin pallossa koskaan - vielä semmoista mitä hamsteri ei voi itse kontrolloida. - Juoksupallossa hamsteri voi itse kontrolloida pallon liikettä, vauhtia ja suuntaa.

"Hamsteri voi kuolla törmätessään seinään." - on varmaan kuuluisin kuulemistani väitteistä. Juoksupallo on virike, jonka käyttöä tulee valvoa. Hamsteri tuskin pääsee rullaamaan rappusia alas, jos omistaja on vahtimassa pallon käyttöä, pelkkä seinään törmääminen pallolla tuskin aiheuttaa kuolemaa hamsterille, en ainakaan ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, jossa hamsteri olisi omatoimisesti juossut kirjaimellisesti niin lujaa vauhtia päin seinää, että olisi kuollut?

"Hamsteri ei näe pallosta ympäristöään?" - Tämä on todennäköisesti osaksi hyvinkin totta, hamsterin kaikista aisteista, on sen näköaisti kaikista huonoin, se suunnistaa haju-& tuntoaistin varassa. Joten sillä, näkeekö hamsteri pallosta paljoakaan, ei taida olla suurta merkitystä.

Itselläni ei ole valitettavasti henkilökohtaista kokemusta juoksupallosta, mutta muiden harrastajien kertomuksia seuranneena en tuomitse hetkeäkään juoksupallojen käyttäjää. Pääasiallinen liikuntamuoto hamsterille kuitenkin on juoksupyörä ja asumuksen pohjapinta-ala.

Oikein käytettynä juoksupallo on kaikenkaikkiaan ihan hyvä virike, vaikka siksi aikaa kun siivoaa hamsterin asumusta.

6 kommenttia:

  1. Itseäni on juoksupallossa mietityttänyt aina nuo raot, jotka siinä ovat ja joita ei voi tukkiakaan, ellei halua tukehduttaa hamsteriaan. Voivatko ne aiheuttaa samanlaisen tassun kiinnijäämisen kuin ritilämäinen juoksupyörä? Siis että hamsterin tassu osuu rakoon ja luiskahtaa siitä ulkopuolelle eikä hamsteri saa sitä irti ainakaan riittävän nopeasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä itse olen juoksupalloja nähnyt, niin minusta nuo happireijät ei ole niin isoja, että hamsun tassu mahtuisi niistä läpi :)

      Poista
  2. Itsellä on ollut juoksupallo kerran syrkkiksellä ja sen jälkeen en ole sellaista halunnut hankkia, koska hamsteri ahdistui totaalisesti siitä pallosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko kertoa mistä huomasit hamsterin käytöksessä ahdistuneisuuden?

      Poista
  3. Itsellä on ollut juoksupallo sekä syrkeille, että nyt roboille. En ole kyllä kokenut hamstereiden millään tavalla ahdistuvan pallossa ollessaan. Ainakin omat hamsterini ovat nauttineet pallosta niin, että ihan vapaaehtoisesti sinne ovat sisälle menneet. Mitään paniikinomaista käytöstä ei ole yhdelläkään ollut nähtävissä. Eikä minkäänlaisia onnettomuuksia (jalkojen jäämistä väleihin tai vastaavaa) ole käynyt. Tyttösyrkkini kyllä laittoi verhoni uuteen uskoon pallosta käsin, mutta se nyt ei hamsteriin vaikuttanut... Joten itse ainakin aion niiden käyttöä jatkaa. :) Mukavaa vaihtelua juoksupyörään! :)

    VastaaPoista
  4. Musta on ihailtavaa, että voit ilmaista kantasi asiaan vaikka monet muut ovat tätä asiaa vastaan. Olen itsekin kanssasi hyvin samaa mieltä, vaikka en omia hamstereita omistakaan tai omaa mitään kokemusta juoksupallosta. Itse ajattelin kuitenkin asian niin, että ahdistavampi paikka se kuljetusboksi on kuin juoksupallo. Oikeastaan oletkin ilmaissut kaiken tarpeellisen tässä postauksessasi, jota itse en olisi edes pystynyt pukemaan sanoiksi. Nostan sulle hattua! :))

    VastaaPoista

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)