tiistai 4. helmikuuta 2014

Liminka 22.2.2014, Lemmikkiluokat

Nyt on todella pitkästä aikaa ilmoitettu hamstereita lemmikkiluokkaan. Saa nähdä miten käy, turkkeihin en kyllä ole täysin tyytyväinen, pitää lisätä hamsulaan ilmankosteutta ja laittaa hamstereille hieman enemmän öljyä mukaan ruokaan sekä lisätä seokseen enemmän pähkinöitä.

Jalo lähtee tavoittelemaan toivottua FIN VLH-titteliään. Ikää pojalla on nyt viisi kuukautta. En ole ehkä täysin tyytyväinen Jalon tämänhetkiseen massaan. Tuntuu, että poika on hieman laiskistunut ja fillaroi lautasellaan nykyään vähemmän. Jalon kanssa saa kikkailla tosi tarkasti siemenseoksen kanssa, sillä sille ei tuoreruoka pahemmin kelpaa. Siemenseos on ollut hieman vaisumpi vähän aikaan, ja se näkyy myös massassa sekin. Onneksi tänään on tulossa Candycanelta taas paketti, niin pääsen miksaamaan Jalon ruokaa. Lisäksi mukaan on lähdössä kaksi veteraanisyrkkiä; Orion ja Bambi, sekä junnu Rilla Jännittää melko paljon, jos suoraan sanotaan. Olen ollut pari vuotta lähinnä tuomarinpöydän takana, enkä ole näyttelyttänyt lemmikkiluokissa omiani. Osaksi myös siksi, että kaikki rahat menevät ulkomuotoluokkien ilmomaksuihin.

Luojan kiitos myös R-poikueen loput lapset lähtevät Limingan näyttelyiden yhteydessä. Kyllä näihin uppoaa sitä rahaakin, jotka ovat kuukauden minulla yli luovutusiän. Minä kun en hyvällä omallatunnolla voi pitää lapsosia pelkästään "ylläpitoruualla", vaan ne saavat kasvavalle poikaselle tarkoitettua tuhtia ruokaa ja paljon :D Enkä ole raaskinut periä sitä +5€ lisämaksua, mutta mietin, kannattaisikohan kuitenkin ottaa tuollainen käytännöksi? 

pk hopeamusta uros Wonderland's Random. Tämä poika lähtee Ouluun Carrielle.
Longhaired silverblack male Wonderland's Random. This male leaves to Carrie in Oulu.

Valo, joka esiskelee sijoituskotia edelleen :

Tässäpähän näin tuli anonyymiltä kommentti blogin syövereistä. Minusta ilmeisesti saa kuvan, että syötän hamstereille kaiken mahdollisen mössönä, ehei, en varmasti syötä :D 


Ja tässä on siitä yksi todiste tänne blogin puolellekkin :)

Tämän aamuyön safkat; parsakaalia, omenaa ja paprikaa. 


Loppuun pieni tarina Kasperista. Kasper on erittäin säikky, puree ja tuntuu tekevän pakonomaisesti erilaisia asioita, en tiedä mikä tätä hamsteria vaivaa, mutta se stressasi alkuaikoina tullessaan minulle ihan valtavasti. Kassu on siis eläinkaupasta ostettu ja sinne jostain etelästä tullut. Avopuolisoni huusi minut yläkertaan yksi päivä hädissään, kun luuli, että Kasper on saanut jonkun kohtauksen. Juoksin yläkertaan (ja meinasin lentää vauhdilla myös matkalla suoraan naamalleni portaikkoon) ja kuulin kuinka Kassu rääkyi asumuksessaan ja lopulta näin, että se huutaa säikähtäneenä selällään. Syyksi osoittautui kanini Ruuti, joka oli pompannut purupaalin päälle asumuksen viereen. Olen yrittänyt pohtia, mikä olisi Kassulle parhaaksi. Ehkä rauhallisempi ympäristö? - Mutta en voi millään luovuttaa tämmöistä hamsteria kenellekkään, näin suoraansanoen. Eilen sitten päätin, että Kasper - nuoresta iästään huolimatta olisi paras päästää paremmille pähkinämaille. Tuntui hirmuisen kurjalta, kun aloin miettiä minkälainen alkuperähän tälläkin hamsterirukalla on ollut. Sitä ei tulla koskaan tietämään. Avasin asumuksen ja sanoin Kasperille, että se saa vielä yhden mahdollisuuden. No kappas, sain ottaa herran asumuksestaan ilman, että se huusi tai puri peläten henkensä edestä. Pyörittelin sitä sitten siinä lattialla ja mietin, että on kyllä melkoinen muutos. Tässä korostuu taas hamsterin luonnollinen tarve liikkua, se sai nimittäin juoksupyörän pari viikkoa takaperin jatkuvaan käyttöönsä. Niin, ja tänä aamunakin Kasper majailee vielä hamsulassa, ja rullasi tyytyväisenä poskipussit täynnä evästä fillarillaan   Kasper sai siis jatkoaikaa, ainakin toistaiseksi. Toivottavasti Kasperistakin saadaan ymmärryksellä oikein hieno hamsteri. En voi kuvitellakaan mitä olisi voinut sattua, jos Kasper olisi päätynyt esimerkiksi pienelle lapselle. - Tiedättekö, tämän takia vien kasvattejani välillä eläinkauppaan papereineen, niiden alkuperä on selvillä, yhteystietoni ovat papereissa uutta omistajaa varten ja ihmiset, jotka eivät kasvattajista ennestään tiedä, saavat hienoja, kilttejä lemmikkihamstereita.

Mr. Cast Away aka Kasper aamuyöllä fillaroimassa tyytyväisen oloisena. 


2 kommenttia:

  1. Ihana kasperi! hyvä juttu kun annoit hänelle toisen mahdollisuuden. on nätin värinen poju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä oikein nätti ja ulkomuodollisestikin miellyttävä. Tässä tarinassa en oikein kertonut kantaani, miksi meinasin tehdä päätöksen lopettamisesta. Mielestäni hamsteri, joka säikkyy kaikkea, huutaa henkihieverissä pienemmästäkin kolahduksesta ja stressaa niin suunnattomasti, on ehkä parempi olla paremmilla pähkinämailla, missä ei ole stressiä. Nyt tosin Kasper on mennyt juoksupyörän 24/7 käytön ansiosta parempaan kuntoon. Ehkä tämä hamsteri vain kaipaa todella kipeästi sitä luontaista liikkumista ja stressaantuu jos se viedään pois. Nimittäin, kun sanoin, että Kasper teki alussa kaikkea pakonomaista, tarkoitin sitä, että juoksupyörän saadessaan se juoksi siinä taukoamatta, pakonomaisesti ja kuihtui silmissä todella laihaksi. Päätin nyt myöhemmin kokeilla uudelleen ja Kasper juoksee siinä mielestäni sopivan verran, yöllä. Ei nykyään päivisinkin niinkuin ennen. Jospa tuo Kasper tuosta, saadaan siitä vielä mukava herrasmies :)

      Poista

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)