lauantai 27. helmikuuta 2016

Hamsulan maskotti: FurFur

On aika esitellä hamsulan maskotti, soopelinruskea venäläinen risteytyspoika FurFur aka Valo.

Olen oikeasti ollut kani ihminen henkeen ja vereen hyvin pitkään. Ensimmäiset kanini sain jo ollessani yläasteella, kaksi kiukkuista ja vähemmän kiukkuista tallikania. Opiskelujen ja muuttojen takia pidin taukoa kaneista, kunnes minulle sitten kotiutui aikoinaan risteytysnaaras Daisy.

Mutta palataan Valoon. Valo on edesmenneen hermeliinini Ruutin poika. Ja semmoiset on vinkeetkin. Kun Ruuti alkoi 6vuotiaana näyttää merkkejä siitä, ettei se ole luonamme enää kovin kauaa, oli aika tehdä päätös sen suvun jatkamisesta. Minulla oli sen tytär, hermeliininaaras Nilla, mutta valitettavasti Nilla nukahti ikiuneen varhain 6kk:n ikäisenä. Halusin siis Ruutin jatkavan elämässäni jotenkin, sillä Ruuti oli se elämäni kani. Ystävälläni oli todella lempeäluonteinen risteytysnaaras, joten teetimme näillä poikueen, siinä toivossa että ystäväni kani saisi tyttärensä itselleen kaveriksi, koska kanin kaveri kuoli sisäelinkasvaimeen aikaisemmin. Ja minä saisin Ruutin pojan.

Niinhän ne poikaset sitten syntyivät, ja Valohan sieltä erottui edukseen punasilmäisenä valkoisena.

Olen aina fanittanut enemmän siamsoopeleita, japseja, ss mustia ja muita ihanuuksia, mutta kun pesässä oli vain muutama uros, tämän lisäksi taisi olla madagaskar ja isabella, eikä kumpikaan väri oikein enää ota tulta alleen. Päädyin siis pieneen valkoiseen punasilmäiseen poikaan. Seurasin Valon kasvua naapurissa. Siellä kanit olivat ulkona ja Ruuti vietti viimeistä kesäänsä vapaudessa aidatulla takapihalla nähden poikastensa kasvavan. 8 viikkoa meni nopeasti, itseasiassa liian nopeasti, koska samalla jouduin sanomaan Ruutille hyvää yötä. Sitä kania en unohda koskaan, aina sydämessäni. Valo sai lempinimensä siitä, että se toi valoa elämäämme Ruutin lähdön jälkeen.

Sitten pieni punasilmäinen valkoinen uros kehitti pointin nenään! Kyllä, se mikään ps valkoinen ollutkaan, vaan soopelinruskea venakko! Eikä haitannut ollenkaan, vielä persoonallisempi ja kauniimpi..vai komeakohan se pitäisi sanoa, ettei hänen ylhäisyytensä pahoin loukkaa miehisyyttänsä ;)

Valo asuu hamsulassa jatkuvasti vapaana, eli Valolla on käytössään kokonainen huone. Jos joku miettii miksi Valolla ei ole kaveria, niin olemme kokeilleet, mutta Valo ei muita kaneja tunnu sietävän millään keinolla. Valo viettää siis kanimaista elämää herkkujen, rapsutusten ja vapaanaolemisen merkeissä. Valolla on se sama pilke silmäkulmassaan, kuin Ruutilla oli...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)