torstai 25. helmikuuta 2016

Liminka 13.2.2016

Lähdimme Kasperin kanssa perjantaina junalla kohti Oulua Miran luokse. Siinä illan ja yön mittaan palluteltiin hamstereita, avasin vähän Miralle ja Kasperille hamstereiden ulkonäöstä juttuja ja muutaman tunnin yöunilla raahauduimme näyttelypaikalle lauantaiaamuna.

Olin Limingassa tuomaroimassa lemmikkisyyrianhamsterit, joita oli paikalla 43 kappaletta. Joskus tuo määrä tuntui hirmuisen isolta, mutta viime vuosina hamstereiden ilmoittautumismäärät ovat tuplaantuneet paikallisyhdistyksen lemmikkiluokissa, joten tuo määrä alkaa olla ihan perushuttua ja siinähän se menee päivän mittaan arvostellessa mukavien toimihenkilöiden kanssa. Tälläkertaa minulla olikin sihteerinä tuomarioppilas Mira, ja reippaana assarina Asta :) Kiitos teille mukavasta ja hyvin jouhevasti sujuneesta arvostelupäivästä. Ei pidä unohtaa toimihenkilöiden merkityksellisyyttä näyttelypäivänä, ilman heitä tuomari olisi täysin hukassa ;)

Jaoin seitsemän puhdasta erinomaista arvosanaa. Taso oli todella vaihtelevaa ja yhden ei voida arvostella - jouduin myös jakamaan, koska hamsteri oli niin hermostunut, taisi olla pienellä hamsterilla näyttelystressi päällä. Aina ei voi loistaa, hamsterit ovat eläimiä, ja käyttäytyvät vaistojensa varassa. Ei hamsterilta voida vaatia joka tilanteessa täydellistä käyttäytymistä, ja se on oikeasti ihan ymmärrettävää. Seuraavalla kerralla sitten paremmalla fiiliksellä mukaan. Saihan minunkin lellikkihamsterini Mei hylätyn viime pet-luokissa, kun yritti syödä tuomarin. Kotona se taas on niin sosiaalinen (jos näin voi hamsterista sanoa.) ja niin kiltti pieni palleroinen, mutta näyttelyissä se muuttuu kiukkupussuksi :D Mutta niin, takaisin niihin näyttelyihin.

43:n hamsterin joukosta erottui edukseen kaksi hamsteria, mitkä olisin voinut molemmat toimittaa BIS-kehään. Harvoin joudun edes palauttamaan hamstereita pöydälleni, mutta nyt oli pakko ottaa takaisin. Niinkin pieni asia ratkaisi tälläkertaa BIS-kehään menijän, kuin kynnet. Toisella kynnet hieman pistelivät ja toisella taas ei - päätös oli selvä. Eikä lainkaan huono, olihan Asta Rekilä-Sunin omistama Minions' Dominique Dalton BEST IN SHOW 3. Se on todella hyvä tulos hamsterille kun se kilpailee kaikkia muita lajeja vastaan.

Minions' Dominique Dalton, om & kuva: Asta Rekilä-Suni.

Huono ei missään nimessä ollut PLH2 sijalle tullut Sateenkaaren Äijäkään. Kyllä kaikki PLH-sijoille sijoittuneet hamsterit ansaitsivat sijoituksensa. Oli minun pakko jakaa kuitenkin kunniamaininnat myös niille kahdelle ERI:n saaneelle, jotka sijoilta tipahtivat. 

Haluaisin ehdottomasti nyt muistuttaa tästä erittäin tärkeästä asiasta: Nesteenlähde näyttelypäivän aikana.

Oli taas hurjan monta boksia, missä ei ollut lainkaan hamstereille nestepitoisia vihanneksia näyttelypäivän ajaksi, tai boksissa saattoi olla pieni salaatinpala, joka ei ole riittävästi tarjoamaan hamsterille nestettä näyttelypäivän aikana. Ottakaapas jatkossa huomioon sitten se seikka: porkkanaa, kurkkua, parsakaalia. Kunhan vihanneksessa on nestettä ja se on tuore. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)