lauantai 15. heinäkuuta 2017

Asiaa hamsulan maskoteista: Valokeilassa puput

Olen ollut jo kauan pupuihminen, ensimmäiset pupuni sain ollessani 13-vuotias, joten historiaa näiden kanssa on ollut jo pidemmän aikaa. Väliäkin minulla oli kyllä kaneissa vähän aikaa, kunnes päätin, että hamsulaan on ehdottomasti saatava maskotti.

Vuonna 2010 heinäkuussa näin ilmoituksen kotia etsivästä 23.8.2008 syntyneestä hermeliiniuroksesta. Kävin katsomassa ja olin täysin myyty! Niinpä hamsulaan muutti ruskeasiamsoopeli hermupoika Kasper "Ruuti". Ruuti oli kodinvaihtajana siis meille tullut. Se osasi kyllä keppostella ja oli aika perus hermeliinimäinen tapaus. Ruuti kulki mukanani paikallisyhdistysten näyttelyissä lemmikkiluokissa, aina kun hamstereiden kanssa reissuun lähdin. Hyvin menestyksekäs näyttelyura sillä sitten olíkin, vaikka se oli melko kova jännittämään uusia paikkoja. Yhdet viralliset kaniesteetkin me käytiin kerran ja helposta suorasta napattiin ykkössija.

Jossainvaiheessa hankin sitten hermeliininaaraan, joka ei kylläkään ulkomuotollisesti ollut lähelläkään hermeliiniä, vaikka se paperillinen Ruutin tavoin olikin.

Ruuti tutustutti minut hermeliinien ihanaan maailmaan ja siitä asti olen niitä ehdoitta rakastanut. Halusin teettää hermeliinipoikueen, koska kasvatus alkoi minua kiinnostaa.
Siitä syntyi Sitten Anilla Aamukimara "Nilla" ja kaksi muuta poikasta, jotka menivät tuttaville. Nilla jäi kotiin äitinsä kanssa.

Kuten kuvasta voi huomata, oli Nilla hyvin kaukana hermeliinin standardista. Äitinsäkin puhtaana hermeliininä oli enemmän jänismäinen rakenteeltaan.

Minulla oli suunnitelmia Nillan suhteen, että aloittaisimme kaniesteet ja niitä jo treenattiinkin ja Nillalle se tuntui olevan mielekästä tekemistä.

Kuitenkin Nillan ollessa kuusi kuukautta,  kotona minua odotti lohduton näky. Ilman mitään ulkoista syytä Nilla oli nukahtanut ikiuneen. Olin todella surullinen, että Nilla lähti niin aikaisin. Sen jälkeen annoin Nillan emon kaverilleni ja meille jäi enää vain Ruuti. Kasvatus ei minulla enää sitten silläerää olisi jatkunut, vaan päätin jättää ne haaveet sinne, kun kunnon tilat aukeaa, ja vielä tänäkin päivänä tiedän, että ehkä kymmenen vuoden sisällä myös kasvattajanimeni alle tullaan lisäämään hermeliinit.




Aika kului ja Ruutilla alkoi ikä painaa, yleiskunto heikkeni hiljalleen ja tajusin, että edessä on Ruutin viimeinen kesä vuonna 2015. Haluasin Ruutista vielä poikasen, joten viimeisen kesänsä Ruuti sai viettää erittäin hyvän ystäväni luota omalla aidatulla isolla takapihalla risteytysnaaraan kanssa, joka sitten teki Ruutille poikaset, valitsin sieltä itselleni soopelinruskean venäläisen uroksen. FurFur aka Valon. Valo syntyi 30.8.2015.

Ruutin päästin paremmille porkkanamaille 7.9.2015. Päätös oli minulle niin rakas, oli luovuttava elämäni kanista. Aika päästettävä irti.

Onneksi minulle jäi Valo. Niin kaunis pieni risteytyskanipoika. Vaikka Ruutin menetys kaiversi mieltäni, olin siltikin hyvää vauhtia kiintymässä Valoon.

Yhteinen taipaleemme jäi hyvin lyhyeksi. 17.5.2017 Valon yleiskunto heikkeni huomattavasti ja nopeasti, pastruellaoireet löivät päälle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minulle siinä tilanteessa on vain yksi vaihtoehto. En lähde kiusaamaan kania hoidoilla, jotka voivat mahdollisesti helpottaa elämää tai olla helpottamatta. Kyseessä oli kuitenkin niin nopea ja voimakas sairastuminen. Valo nukkui ikiuneen. Itkin, minun pieni valomieheni oli poissa.

Ilman kania en osaa enää elää, ne ovat olleet niin kauan elämässäni. Vaikka suru Valon poismenosta painoi mieltäni, olen sellainen ihminen joka kuitenkin jatkaa eteenpäin. Aloin miettimään, että millaisen kaniystävän haluaisin seuraavaksi. Hermeliini, belginjätti vai kääpiöluppa? Vaikka hermeliini houkutteli todella paljon, olin jo pitkään halunnut kokea myös kääpiölupan rotuna, ja belgianjätti oli tavallaan vielä niin tuore ihastus rotuna, että päädyin lopulta kääpiöluppaan. Viestiä kaverille, joka kluppia kasvattaa ja sainkin pari ehdotusta. Olisi ollut viittakuviollinen poikanen, mutta se ei jotenkin vain sitten "iskenyt". Sainkin onneksi "tiskin alta" ehdotuksen vuosikkaasta rekisteröidystä sinisiamsoopeli klupasta. Siamsoopelit ovat kauniita. Välimatkaa oli taas se parisataa kilometriä ja yritin kysellä kyytejä, lopulta en enää malttanut ja hyppäsin ystäväni kera ratin taakse ja ajoin kaverini luokse hakemaan Dumlea. Pääsimme tutustumaan siistiin ja kivaan kanilaan ja koska en aikaisemmin ollut saanut kovin selkeitä kuvia tästä pojasta, oli se rakkautta ensisilmäyksellä.

Siinä se rotuunsa hieman pienikokoinen kluppapoika tönötti minun sylissäni. Olin todellakin myyty!

Kani koppaan ja takaisin Kainuuseen.

Dumle sai lempinimekseen Dexter, lyhyemminkin vain Dex. En ole katunut päivääkään tämän herran hankkimista. Dexillä meni aikaa sopeutua uuteen kaupunkilaiselämään. Olihan se ensimmäisen vuotensa viettänyt kanilassa, vaikkakin saanut olla paljon ihmistenkin kanssa kontaktissa mutta elämänmuutos oli kuitenkin pienelle eläimelle melko suuri. Meillähän kanit eivät asu häkissä, vapaata tilaa on kokonainen hamsula ja häkissä voi käydä vain tarpeillaan ja juomassa. 

Tullaan näyttäytymään Dexin kanssa ainakin Limingan ja Ylivieskan näyttelyissä :) Tämä postaus ei nyt liittynyt hamstereihin, mutta voihan sitä välillä kirjoittaa vaikka niistä hamsulan maskoteista ;) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)