torstai 25. tammikuuta 2018

Miten meni vuosi 2017 - Katse kohti tulevaa

On aina hauska koota kaikenmaailman nippelitietoa kuluneesta vuodesta ja kerrata mitä vuoden aikana tapahtui ja mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Nippelitietoa vuodelta 2017

  • 5 näyttelyä. Ah, olimpa laiska ja ihan tarkoituksellakin. Ei ollut juuri näyttelytettävää, en tainnut ilmoittaa syyrianhamstereita ollenkaan ulkomuotoluokkiin, roboja taisin käyttää muutaman kerran. Kilometrejä vuodessa kertyi silti melkein 3000, se on välillä mukavaa, että näinkin vähän on joutunut istumaan näyttelyreissujen eteen :D
  • Poikuetilanne vähintään huolestuttava! 2 syyrianhamsteripoikuetta, on ollut kasvatus kyllä hyvin aktiivista, etten sanoisi paremmin. Sentään roborovskipoikueita 4kpl! Olen aina tiennyt, ettei kasvatukseni ole kovin joutuisaa, mutta vuosi 2017 taisi vetää todellisen pohjan :D 
  • Hamsulan muutto. Asumme edelleen samalla paikkakunnalla.
  • Lopetin tummanharmaiden kasvatuksen. Muuton myötä hamsula pieneni niin, ettei kapasiteetti vain yksinkertaisesti riitä tähän muunnokseen, jonka ongelmia ovat mm. knikit. Tummanharmaa kun on resessiivinen geeni, eikä kahta tummanharmaata voi yhdistää - on ihan selvää, että tilaa täysi löytyä melko paljon, ja sitä minulla ei ole. Toisaalta tämä on jopa hieman helpotus, vaikka tummanharmaasta muunnoksena kovin paljon tykkäänkin, sillä ainainen knikkiriesa nosti päätään aina jostain. Onneksi tämä päätös avasi ovet vanhalle rakkaudelle...
  • Tilasin Ruotsista Goldens-hamsulasta normaali laikukkaan naaraan, sain isabellahuskyn, joka on laikukas tai täplikäs! Ei ollut ilmeisesti mennyt muullakaan porukalla ihan putkeen, kun sieltä tuli suuri määrä eläimiä, nimesin sitten kyseisen naaraan Goldens You Gotta Be Kidding Me - nimellä. Katsotaan mitä tästä seuraa. Isabellahuskyä en ole alkamassa kasvattamaan, mutta onneksi se onkin resessiivisenä geeninä helppo hävittää. Pääasia, että vähän uutta verta robokasvatukseen.
Vuoden Voittajat 2017

Vuoden kasvattaja - standardiluokat
10. Wonderland's

Vuoden kasvattaja - pk syyrianhamsterit
8. Wonderland's

Vuoden kasvattaja - vkh roborovskit
2. Wonderland's

Vuoden voittaja - vkh roborovskit
5. Wonderland's Hevoskotka*, om. Eve Kähkönen
7. Phantom Hourglass*, om. Eve Kähkönen & Pilvi Piirainen

No olihan se ihan selvää, ettei tässä riemusta hyppelehditä tällä panostuksella tänä(KÄÄN) vuonna! :D Mieltä kyllä lämmitti vuoden kasvattaja - roborovskit 2.sija.

Wonderland's Hevoskotka*


Mutta mitäs seuraakaan vuonna 2018?

Olen saanut ihan uutta boostia hamsterikasvatukseen, vaikka loppuvuodesta 2017 olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin. Tämäkin on ihan normaalia, tämä motivaation väliaikainen puute välillä, kun harrastusta on takanapäin yli 8vuotta. 

Ajattelin olla suuruudenhullu ja kasvattaa nyt oikeasti sen verran poikueita, että pääsen kasvatuksessani eteenpäin. Ei ihmekään jos motivaatio loppuu - kun tuloksia ei synny. Vaan eihän niitä tekemättä synnykkään. Eli, eikun vain tuumasta toimeen.

Roborovskikasvatuksesta sen verran, että muutamia päiviä sitten syntyi roborovskien I-poikue yhdistelmästä Wonderland's Hevoskotka*, normaali laikukas x Wonderland's Everlasting Love*, normaali laikukas. Poikueeseen syntyi kolme poikasta, josta kotiin jää laikukas uros Wonderland's I Hate Heroes, Varjosielun hamsulaan menee laikukas naaras Wonderland's I Am The Unicorn ja eräälle uudelleen robokasvausta sytyttelevälle kasvattajalle laikukas naaras Wonderland's I Killed The Prom Queen. 

Lisäksi yhdistettynä on kaksi muuta paria:

Spirit Tracks, normaali x Goldens You Gotta Be Kidding Me, isabellahusky laikukas/täplikäs

sekä

Sateenkaaren Saapasjalkakissa, normaali laikukas x Seku Vain Ihtiriekko, normaali

Syyrianhamsteririntamalle kuuluu hyvää, näyttäisi, että lk normaali naaras Wonderland's Famous Last Words on tiineenä 25% villilinjaisesta pitkäkarvaisesta normaalista Picus Wild Typestä. Odotellaan syntyväksi normaalia ja cinnamonia.

Lisäksi astutellaan kevään aikana seuraavia pareja:

Varjosielun Coinchenn, pk musta x Niinpalh Gauhian X-Triimi, pk hunaja

Wonderland's Fox On The Run, pk cinnamon x Miss Mesimarja, lk cinnamon

Wonderland's Green Inferno, lk normaali x Ereganto's Xenia, pk ps seepianharmaa.

Siitä päästäänkin aiheeseen, siihen entiseen rakkauteen, joka palaa kuvioihin tummanharmaan poistuttua: Hopeanharmaa!

Yritin aikani katsella hopeanharmaita, mutta niiden suosio on selkäesti laskenut ajoista, jolloin niitä itse kasvatin. Yllättäen huomaan, että hopeanharmaiden kasvattajat on helposti laskettavissa yhden käden sormilla. Apua! 

Cutiepie's hamsulassa olisi ollut kaksi valloittavaa pitkäkarvaista hopeanharmaata ja vielä todella kaunista sellaista, mutta ne oli ehditty varata lemmikkikoteihin, saatoin tirauttaa muutamat tuskankyyneleet. Pitää lähteä tekemään pidemmän kaavan kautta sitten. Nurmijärven näyttelyn ketju facebookissa käy kiivaana, kun rääkäisen sinne sitten, että liikenisikö joltain minulle hopeanharmaata. Siihen hetkeen ei kenelläkään oikein ollut, mutta Ereganto's Riinalta löytyi ihan soppeli punasilmäinen seepianharmaa naaras, jonka sitten Jero's Mira sieltä Etelästä minulle kiikutti. Kotonahan kyseinen neiti ei vielä ole, vaan majailee siis Oulussa Jero's hamsulassa. 

Näyttelyitä tuskin tulee tällevuodellekaan kovin montaa, mutta yritän tyrkkiä kasvattejani sellaisiin koteihin, jossa niitä näyttelytettäisiin. Onneksi tänne Pohjoiseen on sentään suunniteltu jopa kolmet-neljät ulkomuotoluokat! Ihan huisia, jos nämä saadaan järjestymään. Jos sen lisäksi piipahtaisi ainakin kerran tuolla ihan Etelässä ja Jyväskylä nyt on ainakin ihan pakollinen, kun niin "lähellä" on.

Jatkan entiseen tapaan myös Suomen Hamsteriyhdistyksen hallituksessa, päävastuualueena lemmikkituomarien koulutus, joka on muuten tosi kivaa duunia. Lisäksi sain vastuulleni Pohjois-Suomen kasvatus-ja genetiikkakurssit joten seurailkaapa tiiviisti yhdistyksen uutisia jos kasvattaminen kiinnostaa tai haluat kasvatuksesta enemmän tietoa.

Nähdään näytelyissä! :)





































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)