Olen kieltämättä kuin puulla päähän lyöty monenkin asian suhteen, päätin vetää itseltäni maton jalkojen alta 12vuoden jälkeen ja olen käynyt lähiviikkoina varmaan kaikki tunneskaalat läpi äärettömästä surusta, itkusta, helpotuksesta ja lopulta ilosta siitä, että sain tehtyä viimein päätöksen joka johtui monien asioiden summasta ja on ollut päällimmäisenä jo pitkään.
Lähivuosien aikana lopettaminen on kolkuttanut mielessä niin useasti, motivaatio on ollut hukassa ja en ole oikein enää jaksanut astuttaakaan naaraita entiseen malliin, vaan lähinnä antanut hamstereita kavereille käyttöön ja näyttöön. Jo ennen koronaa päätin pitää huilitauon näyttelyistä ja tuomaroinnista. Sitten tulikin se korona, eikä matkustaminen innostanut pätkääkään. Meillä syntyi mahdottoman hienoja hamstereita ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä, mutta samalla näyttelyiden puuttuminen söi osakseen motivaatio. Ärsytti nähdä, kuinka ne sertit valuu vaan sormien välistä sukupolvesta toiseen hienojen hamstereiden kanssa. Myönnettäköön, että näyttelyt ja näyttelymenestys on minullekin motivaattori. Ei kaikille, eikä tarvitsekaan olla mutta näyttelyissä oli aina sitä jotain ihanaa, mitä varmaan jään eniten kaipaamaan. Hamstereiden pusuttelun lisäksi siis.
Jo muutama viime vuosi oli sellainen, etten viihtynyt enää hamsulassa samaan malliin kuin ennen, tottakai hamsterit hoidettiin, terveyden tarkastettiin,ruokittiin,hemmoteltiin ja paikat siivottiin. Harvoin enää sylittelin hamstereita, saati juttelin niille. Koko harrastuksesta tuli hiljalleen suorittamista tavan vuoksi. Kasvatuksen tilalle astui ennemmin hamsterihotellin pyörittäminen ja lopulta ymmärsin, että miksi ihmeessä nakkaan sellaiseen enää rahaa ja aikaa. Lisääntyneet terveysongelmat lisäksi varjostivat jokapäiväisellä kivulla eläintenhoidon arkea. Kun on koko elämänsä tehnyt hommia eläinten parissa, alkaa niitä ikäviä kulumia ja vaivoja tulla puskan takaa yllättäen, en ole minäkään enää kuitenkaan mikään nuori. 12 vuoden aikana olemme puolisoni käyneet yhden kerran viikon lomalla. Nyt eläinmäärän radikaalisti vähennyttyä voimme taas reissailla huolettomammin. Meilläkin *oli* yli 30 eläintä, se on aika suuri määrä, ei toki niin suuri kuin vuosia vuosia sitten, mutta se on suuri enkä luota kenen tahansa hoitoon tätä laumaa. Siinä onkin sitten hoitajan etsiminen, kun oltaisiin jonnekkin yhdessä lähdössä. Nykyiselle minimaaliselle laumalle on helppo löytää lähipiiristä sopivat hoitajat.
Kuten aikaisemmin mainitsin, kävin parina viime viikkona läpi ihan todella rajuja tunneskaaloja, ajoin kyllä sellaista vuoristorataa etten ole eläessäni ajanut.
Nyt kun hamstereita on enää kaksi, ja nekin on lähdässä kohti uutta kotia sunnuntaina, tunnen suurta helpotusta. Pahin vaihe oli se, kun hamsut siirrettiin erilliseen rakennukseen sisältä ja ne vain olivat ja jouduin odottamaan niiden kyytejä, päivät tuntuivat hyvin pitkiltä. Olisi ollut helppo, jos hamsterit olisi voinut vain taikoa pois. Nyt on kuitenkin kaikki kamat kasassa ja lähdössä hamstereiden mukana eteenpäin. Ruusukkeet, sertikortit, plakaatit, pokaalit ja muut viskoin isoon jätesäkkiin ja ainakin toistaiseksi laitoin ne säilöön varastoon kun tiedän mitä teen niiden kanssa. Äidilleni tuumasin että siinä isossa roskasäkissä on minun 12vuoden työ. Tuntuu, etten halua nähdäkään mitään hamstereihin viittaavaa. Että kyllä se isoksi osaksi hyvin kipeällekin tuntuu, kun 12vuoden elämäntapa häviää lähes kertarysäyksellä.
Olen kuitenkin tietoinen, että päätös oli täysin oikea. Minun on nyt aika nauttia hieman erilaisesta elämästä, panostaa omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen, sairauksien tasapainottamiseen ja itseni ajattelemiseen, koko 12vuotta olen uhrannut vain ajatellen eläimiäni. Eihän se toki lopu nytkään, on meillä nyt vielä kissat, pari kotiloa, pieni akvaario ja kanit, mutta se on niin paljon vähemmän kuin koskaan ja se tuntuu oudolle. Mutta tosiaan taas toisaalta helpottavalle, kun voin vaan jotkut aamut nukkua täysin huolettomana siitä, että kaiken muun lisäksi pitäisi nakella puhtaaksi 15 hamsterin kämppää, vaihdella vesiä, siivoilla, ruokkia, tarkastaa jne. Puhumattakaan jatkuvasta purukaaoksesta hamsulan ulkopuolella, mitä sai olla kihvelöimässä monta kertaa päivässä.
Yllättäen myöskin huomasin, että jo vuosien ajan olen kärsinyt todella pahoista allergiaoireista jyrsijöitä/pölyä/kuivikkeita kohtaan, mikä se allergeeni ikinä lienee ollutkin niin nyt pystyn taas hengittämään, en yski jatkuvasti keukoja pihalle 24/7, enää ei hengitystiet turpoa ja vingu kuin vislauspilli, nenästä kulkee happi ja henkeä ei ahdista, niin että herään siihen öisin. Enpä tosiaan osannut sitäkään millääntavalla yhdistää sisällä asuviin hamstereihin, luulin, että minulle on puhjennut astma. Joten ompas varsin ihanaa pitkästä aikaa hengittää ja olla yskimättä jatkuvasti.
Vuosien varrelta minulle on jääneet mieleen niin kasvatin omistajat, kasvattajakollegat, hamsteripersoonat, näyttelyreissut, näyttelyt, tuomaroinnit, onnistumiset, epäonnistumiset..lista on loputon. Mutta en missään nimessä jättäisi tekemättä tätä matkaa, jos palaisin ajassa taaksepäin. Tämä koko matka on kasvattanut minua ihmisenä ja koko eläinharrastuksesta tuli minulle lopulta oman eläinalan yrityksen kautta ammatti. Saa nähdä puhaltaako sen puoleen uusia tuulia, ehkä - ehkä ei - mutta sen näyttää polku minne päätän mennä. Onhan se nyt ollut hulppeaa, koko tämä matka. Pienten poikasten syntymät..ja kuolemat tietenkin varjostamassa. Niihin ei oikeastaan ikinä totu, mutta niihin oppii suhtautumaan, samoin vastoinkäymisten kanssa. Ihan heti ei kannata luovuttaa jos ei suju, sillä jos jotain tähän hommaan vaaditaan, on se perisuomalainen sisukkuus ja ystävät.
Ne lukemattomat kerrat, kun päätin, että nyt tämä loppuu kun mikään ei onnistu, kaverit tsemppasivat jatkamaan ja niin jatkoin, ja hyvä niin. Minusta nyt on hyvä lopettaaa, kun kaikki on...vaan niin täydellisesti kuin voi olla. Ensimmäisestä poikueesta jätin kotiin lyhytkarvaisen seepianharmaa kilpikonnan (vuonna 2009 oli vielä hopeanharmaa) ja viimeisimpään poikueeseeni syntyi täydellinen pitkäkarvainen hopeanharmaa naaras, joka muutti Satulle Sateenkaaren Hamsulaan. Jos tämä pölyttynyt kristallipalloni jotain vielä osaa köhiä, niin olisihan se hienoa lopettaa hopeanharmaaseen muotovalioon, olisin oikeasti huisin ylpeä, onnellinen ja iloinen!
Jouduin tekemään päätöksen, että nykyiset kasvattieni omistajat saavat tietenkin tukeni, niin kauan kun kasvattini elävät. Lähimmät ystäväni saavat tukeni hamsterikasvatustaipalellaan, mutta muuten täysin irtisanoudun enää toimimasta auttajana hamsteriongelmissa. Nekin vievät yllättävän paljon aikaa ja voimavaroja, lopulta kun asiaa katselee siltä kantilta, että olen monenmoiset pulmat ja ongelmat ratkaissut, ollut tukena ja apuna ja yliempaattisena ihmisenä ne tapahtumat ovat varjostaneet minua pitkään. Nyt on minun vuoroni vaan nauttia ja olla. Tunnen siitä itseasiassa pientä huonoa omaatuntoa, vaikkei tarvitsisi. Kyllä maailmassa auttajia riittää ja varsinkin meillä on täällä Suomessa oikeasti todella päteviä ja paljon tietoa omaavia kasvattajia ja harrastajia. Ei kukaan ongelmiensa kanssa yksin jää. Ihan täysi suositus jokaiseen ainakin kasvattajanimelliseen kollegaan sekä löytyy myös nimettömistä todella lupaavia, ihania kasvattajia.
Kaikellahan on ihan totta aikansa, pieneläinten kasvattajissa on melko suurta vaihtuvuutta. Joku tekee täysillä vanhaksi asti niin kauan kuin pystyy, joku lopettaa parin poikueen jälkeen, joku jaksaa vuosia ja joku vuosikymmeniä. Se on siitä kiinni ainoastaan, miten täydellä sydämellä tätä hommaa pystyy tekemään, kun se palo lakkaa, oli kohdallani vain yksi oikea päätös ja siihen on tultu.
Ihan kaikkein suurin kiitos kuuluu puolisolleni, joka meille hamsterin halusi hankkia vuonna 2009, sekä veljentytölleni, joka sen ensimmäisen hamsterimme kasvatti, sekä tietysti ihka ensimmäiselle hamsterilleni Manson Sweet Toothille, josta kaikki alkoi. Ilman teitä, meikäläinen ei olisi koskaan päässyt kokemaan tätä kaikkea!
Kiitos Manson kaikesta