torstai 25. helmikuuta 2021

Miten valitsen kasvateilleni omat kodit?

Sain taannoin tästä kysymyksen, kun kyselin toiseen tarkoitukseen kysymyksiä ja tämä poikkesi sen verran alkuperäistarkoituksesta, että päätin tehdä aiheesta oman blogipostauksen. 

Minttu tässä kuvassa lähti kattavan ja ihanan yhteydenoton jälkeen aikoinaan Kajaanilaiselle omistajalle, joka nykyään muuten kasvattelee venäjänkääpiöhamsteri roborovskeja kasvattajanimellä Kingdom's, ja meiltä on edelleen hänellä lk normaali uros sijoituksessa ♡



Miten siis valitsen kasvateilleni uudet omistajat, oman kodin?

Ihan ensimmäiseksi minkä tahansa lemmikkieläimen myynti varsinkn netin kautta vaatii melkoista ihmistuntemusta. Tiettyjä hälytysmerkkejä voin vain yrittää etsiä myös yhteydenottojen yhteydessä. Minulla on sivuillani varausohjeet, jotka lukemalla pääsee aika hyvin kärryille siitä, millaisia koteja etsin kasvateilleni. Siellä on listattuna mm. minimimitat tulevalle kasvatin asumukselle ja erityisesti se, että ostaja perehtyy syyrianhamsterin hoitoon,ruokintaan ja lajityypilliseen käyttäytymiseen ennen yhteydenottoa. Jos näin ei ole tehty, annan siihen kyllä mahdollisuuden.

Eläintä ei voi ostaa tietämättä miten sitä hoidetaan. Se ei mene niin, että hankitaan ensin eläin ja sitten aletaan kysellä, että miten tätä eläintä hoidetaan. On kaikkien, myös uuden lemmikinomistajan kannalta varsin hyödyllistä, että perusasiat ovat hallussa ennen lemmikkieläimen kotiutumista. Tarkentaviin kysymyksiin, ongelmatilanteisiin ja esimerkiksi hamsterin sairastuessa olen kasvattajana käytettävissä ja tukena. Sairastapauksissa kuitenkin arvioin tilanteen ja ohjaan omistajan eläinlääkärin luokse, mikäli se on tarpeellista tai annan ohjeet, mikäli hamsteri vaikuttaa siltä, että ensin voi koettaa kotikonsteja. Mutta tietenkään pelkällä lukemisella ei viisastu niin paljon, että osaisi hoitaa lemmikkiä täydellisesti. Jokainen aloittaa jostain, mutta kokemus on se mikä kasvattaa luetun tiedon ohella.

En ole ostajia kohtaan kohtuuton, annan mahdollisuuksia parantaa ja tehdä toisin. En vaadi esimerkiksi aikaisempaa kokemusta hamstereista, mutta sen seikan haluan rehellisesti kuulla, että osaan olla tukena alusta asti eri näkökulmasta, kuin ostajaan, jolla jo kokemusta on. Neuvon silti kaikkia tasapuolisesti, koska jokainen hamsterinpoikanen on yksilö ja kokeneellakin voi olla esimerkiksi vanhentunutta tietoa. Siksi ohjaan useimmat päivittämään tietoa, mistäs muualta kuin luotettavasta hamsterit.net sivustosta

Ostajan yhteydenotto

Nykyään monet kotiehdottokkaat ovat niin ihania, että voisin vain myydä useammankin hamsterin samalle henkilölle/perheeseen ja tuntea sisimmässäni suurtaa rauhaa siitä, että tiedän hamsterin olevan hyvissä käsissä. Koska yhteydenotto tapahtuu aina meillä sähköisesti netin kautta, kuulostelen millainen ensimmäinen yhteydenotto on. Pyydän kuitekin jokaisessa myynti-ilmoituksessa kertomaan itsestään, mahdollisesta hamsterihistoriasta ja tulevasta kodista. Mahdollisista tarvikkeista, jotka ovat jo valmiina tai hankintalistalla. Ensivaikutelma on tärkeä, koska emme tee varauksia kasvotusten, kannattaa siis miettiä miten muotoilee poikaskyselyä, olipa nyt eläinlaji mikä tahansa. Esimerkiksi "varaan tuon hamsterin ja tulen hakemaan päivänä X kellonaikana X" - ei nyt vaan vakuuta, koska olen kasvattajana yksityinen henkilö ja tämä on harrastus. 

 Sekä se ikä, en myy hamstereita alaikäisille ilman vanhemman suostumusta ja siitä voi jokainen alaikäinen olla varma, että vanhempien seläntakana on turha haaveilla saavansa minulta poikasta, sillä minulla on lopulta keinoni varmistaa, että vanhempi on tietoinen varauksesta varmuudella. Onneksi tämmöistä vilunkia ei ole ollutkaan vaan minuun on ottanut valtavan hienoja nuoria yhteyttä, jotka ovat puhuneet vanhempiensa kanssa tulevasta perheenjäsenestä. Harvojen yhteydenottojen kohdalla olen joutunut pettymään, nuoret hoitavat todella hienosti nämä yhteydenotot kasvattajiin. Annan mielelläni myös aina tsemppipalautetta nuorelle, joka uskaltaa itse ottaa yhteyttä reippaasti ja on lukenut huolellisesti varausehdot sivuiltani. 

Ja vaikka nyt vähän mokaisit siinä ensimmäisessä yhteydenotossasi minulle, niin en minä sitä viestiä kuitenkaan visko roskakoriin sen siliän tien, jos yritystä nyt kuitenkin on, vaan asiallisesti vastaan mitä parannettavaa tulevassa kodissa olisi ja miten se aiotaan toteuttaa ja jatketaan siitä sitten keskustelua ja mietitään miten saataisiin esimerkiksi ne sopivat tarvikkeet tai voisiko edellisen hamsterin hoitotoimia muuttaa nykyisen kohdalla. 

Sitten on kyllä niitäkin, jotka viskon roskakoriin suoraan tai vastaan vaan lyhyesti ei.

Tämmöinen esimerkki:

"Ostaisin ruskean hamsterin, onnistuuko myydä 15eurolla, koska matka on niin pitkä ja bensaa menee."
- Jokainen varmaan ymmärtää, miksi viskon tässätapauksessa sen viestin roskakoriin. Kaikenlaisia selityksiä olen kuullut.

Tarvikkeiden sopivuudesta vänkääminen ei ole myöskään soveliasta. Jos ilmoitan, etten myy hamsteria 40*50cm häkkiin, niin siitä on turha minulle suivaantua vaikka edelliset kolme hamsteriasi olisivat siinä samassa retrohäkissä viihtyneetkin. Jos sitä viihtymiseksi voi siis kutsua. En myöskään muuta mielipidettäni, vaikka huudat minulle pää punaisena puhelimessa, että se on oma häpeäni kun en myy. Tämä on muuten tapahtunut ihan oikeasti :D 

Yhdestä asiasta haluaisin muistuttaa, nimittäin siitä, että paljon kysellään voinko tuoda hamsterin puoliväliin paikkakuntaan x. Valitettavasti en voi. Ymmärrän kyllä ajatuksen, joskus matkat ovat pitkiäkin, mutta minulla ei ole mahdollisuutta ajella pitkin Suomea puoliväliin tuomaan poikasta, vaikka minulle matka olisi lyhytkin. Vaikka minulla auto onkin, niin silti hakeminen on aina ostajan vastuulla, näin meillä. Tottakai esimerkisi Etelä-Suomeen voi yrittää sopia kyytejä ja kannattaa kysyäkin nimittäin saattaa olla että joku tuttavani on sinne suuntaan menossa ja poikanen mahtuisi kyytiin, mutta noin pääsääntöisesti kuljetukset ja niiden suunnittelut tulee hoitaa itse. Jos myöntyisin tähän, että asioikseni ajelen puoleen väliin, saisin olla ajelemassa jatkuvasti jokaiseen suntaan kun poikasia on luovutuksessa. Meille on myös mahdollista matkustaa junalla/bussilla. Siinätapauksessa toimitan poikasen tietenkin asemalle kaupunkimme keskustaan. Kajaaniin kulkee junia ja busseja kyllä hyvin tiuhaan ympäri Suomea. 

En vaadi kasvateilleni sentään palatsia, vaan ihan sen, että ne päätyvät koteihin, jossa niitä kohdellaan lajityypillinen käyttäytyminen huomioon ottaen, ruokitaan terveellisesti, asutetaan ainakin niissä minimitoissa mitkä olen asettanut, mahdollistetaan virikkeellistäminen ja pidetään muutenkin hyvää huolta. Sekä ennenkaikkea mietitään lemmikkieläimen hankintaa tarkasti etukäteen. - siinä oikeastaan kiteytettynä ajatukseni kasvattieni uudesta kodista. 

 Hamsteri on suhteellisen lyhytikäinen lemmikki ja sitoo kuitenkin lopulta hyvin vähän aikaa arjessa. Olisi kuitenkin hyvä sitoutua pitämään uudesta lemmikistä huoli sen 2-3 vuotta. Elämäntilanteet toki muuttuvat ja joskus luopuminen ja uuden kodin etsiminen on vain ja ainoastaan järkevää, mutta hiljattain tässä kuulooni on tullut parikin tapausta (ei meidän kohdalla), joissa hamsteri on laitettu myyntiin vaan tuntien-päivien kuluttua sen hankinnasta. Siinätapauksessa kannattaa miettiä, että miksi lähti alunperin hankkimaan eläintä ja antaa edes hieman eläimelle ja itselleen aikaa tottua yhteiseloon. Joskus uuden eläimen hankkiminen jännittää kovastikin ja alussa voi tuntua jopa kovaakin epävarmuutta, että pärjääkö kyseisen lemmikin kanssa. Aikaa, aikaa, aikaa..molemmille ja se kasvattajan tuen mahdollisuus. 

Kasvattajana en vaadi myöskään mitään yhteydenpitoa poikasen ostamisen jälkeen, mutta lämpimästi jokaiselle toivottelen, että se olisi minulle mieleistä ja mukavaa saada kuulumisia meiltä lähteneistä poikasista. Ja voi että, niitä tuleekin paljon ja sydäntä ne aina lämmittävät. 

En tiedä, avasiko tämä kirjoitukseni yhtään ajatusmaailmaani tämän asian suhteen, mutta asiaa on vähän hankala pukea sanoiksi, mutta joitain asioita tämä kirjoitus saattoi selventää. 

Ehkä se, että sisimmässään tosiaan tuntee tehneensä oikean päätöksen ja luovuttaneensa pienen hamsterinpoikasen oikeaan osoitteeseen. On aivan realiteetti, että valitettavasti näin ei aina harvoissa tapauksissa tapahdu ja joskus hamsteri jatkaa matkaansa jollekkin toiselle tai sitten sitä hoidetaan ohjeiden vastaisesti. Mutta se on näitä asioita - mihin minä en voi vaikuttaa loputtomasti - mutta kaikella sillä, mitä teen ennen tätä pyrin siihen, että hamsterilla olisi hyvä elämä rakastavassa kodissa. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Laitathan postauksen ulkopuolelle tarkoitetut kysymykset vieraskirjaan! :)